Tytön tie
Polvijärveltä Sanomataloon
- Se on suomalainen luokkaretki, kertomus johon moni
suomalainen voi samaistua. Kirja on tarina meistä, ei vain minusta, kuvaa
Reetta.
Tytön lapsuus
- Lapsuus jättää suuren jäljen elämään. Lapsuus muovaa
ihmistä, ei niinkään ulkonaiset puitteet, vaan kodin ilmapiiri, se, rakastetaanko
siellä ja ovatko lapset tärkeitä.
Valokuva Reetan perheestä talon portailla henkii pyhäaamun
rauhaa.
- Lapsuus oli turvallista, rahaa ei liiaksi ollut, mutta
opeteltiin iloitsemaan siitä, mitä oli.
Reetta kertoi myös seurakunnan Tähtitytöistä, jotka
kokoontuivat seurakuntatalolla.
- Siellä haisi vanhurskaalle, haju oli sama kuin kirkossa.
1950-luvun Polvijärvellä kirkon kynnys oli matala. Jos
kynnys olisi ollut korkea, vanhemmat olisivat varmasti nostaneet sen yli.
Kirkkoon mentiin sunnuntaina, se kuului asiaan.
Reetasta tuli penkkiurheilija kun Kalevi Hämäläinen voitti
olympiakultaa 50 kilometrin hiihdossa ja Veikko Hakulinen tuli toiseksi.
- Sinä iltana isä sanoi melkein kyynel silmässä, että
eiköhän keitetä mitalikahvit. Ei koskaan muulloin juotu illalla kahvia, aina
vain teetä.
Siitä alkoi Reetan tie urheilutoimitukseen.
Koulutytön lauantaipäinä toistui sama kaava. Kun tultiin
koulusta, äiti sanoi, että nyt piirakoita tekemään, kaikki yhdessä. Ehkä äiti oli
ehtinyt jo keittää puuron tai tehdä piirakan kuoritaikinan. Samalla innolla
valmistuivat pullat ja bostonkakku sekä vielä uunin jälkilämmössä lihapaisti.
Elämän opetukset
Reetta kuvasi monia seminaareja ja koulutuspäiviä joihin hän
oli osallistunut.
- Oli monenlaista opastajaa, miten elämänsä elää. Joissain
koulutuksissa kerrottiin, että pitäisi löytää lapsi sisältään. Siis sisäinen
lapsi. Pitäisi ymmärtää sisäistä lastaan. Elää lapsuus uudelleen, hyväksyä se
pieni lapsi, tyttö ja poika itsessään. Tai sitten piti löytää sankari sisältään,
voittaja minussa. ”Usko itseesi niin kaikki onnistuu. Sinussa elää voittaja ja
sankari.”
Mutta Reetta kertoi, että silloin hänelle valkeni elämän
todellisuus kun hän löysi ruumiin sisältään.
- Minulle on ollut oivallus löytää ruumis itsestäni! Kuolema
on läsnä jo syntymähetkellä. Oman kuolevaisuuden tiedostaminen on pakottanut
kysymään, millaisen jäljen haluan jättää toisten ihmisten elämään, millainen
muisto minusta jää. Tai se on pakottanut kysymään, millaisen jäljen jätän
ympäristöön. Ihmisen aika on rajallinen.
Naisten Pankki
Reetta toimii aktiivisesti Naisten Pankissa. Hän on Naisten
Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja. Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun
hallinnoima rahasto kehitysmaiden naisten tukemiseksi. Naisten Pankki tukee
erityisesti naisten koulutusta ja pienyrittäjyyttä.
- Naisten Pankki on minulle rakas. Se tuo toivoa
kehitysmaiden naisille. Samalla tavalla kuin koulutus on rakentanut suomalaisen
hyvinvoinnin kivijalkaa, myös kehittyvissä maissa naisten koulutus on
ensiarvoisen tärkeää.
Oikeastaan kirja osoittaa juuri sen, kuinka ihminen voi
saavuttaa melkein mitä tahansa jos hän saa koulutusta. Reetta kertoo, että
ratkaisevaa ei ole se minkä verran ihminen saa valtaa tai asemaa. Tärkeintä on
sittenkin se, ruokkiiko pahaa vai hyvää itsessään, mille antaa elämässään vallan.
- Mikään ei synny pelkistä hyvistä aikeista tai
pilvenhattaroista. Tarvitaan tekoja. Toivo muuttuu todeksi tekojen kautta.
Työtä tekemällä löytyy myös yhteys toisiin ihmisiin.
Kuuntelijana
Reetta kertoi kirjastaan ”Tytön tie” Hämeenlinnan Naisten
Pankin 5-vuotisjuhlassa. Kuuntelin Reetan kertomusta mielenkiinnolla. Kirjan
olin lukenut jo aiemmin. Kirja on helppo lukea, siitä löytää paljon tuttua myös
vanhempi tai nuorempi lukija. Reetta osaa kertoa, hän valloittaa kuulijansa.
Minua jäi puhuttelemaan erityisesti tämä vertaus – ei sisäisestä lapsesta eikä
sisäisestä sankarista, vaan – sisäisestä
ruumiista. Oman kuolevaisuuden tiedostaminen on olennaista. Millaisen jäljen
minä jätän, aikaa voi olla paljon tai vähän? Juuri nyt on minun aikani jättää
joku jälki.
Kuva ja teksti: Päivi
Aikasalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti