torstai 28. huhtikuuta 2016


Tytön tie Polvijärveltä Sanomataloon
 
 
Reetta Meriläinen kuvaa kirjassaan ”Tytön tie” oman elämänsä matkaa Polvijärveltä Helsingin Sanomien päätoimittajaksi. Reetta syntyi vuonna 1950 Pohjois-Karjalassa. Tytön tie on oikeastaan kertomus koko Suomen muuttumisesta.

- Se on suomalainen luokkaretki, kertomus johon moni suomalainen voi samaistua. Kirja on tarina meistä, ei vain minusta, kuvaa Reetta.
Tytön lapsuus

- Lapsuus jättää suuren jäljen elämään. Lapsuus muovaa ihmistä, ei niinkään ulkonaiset puitteet, vaan kodin ilmapiiri, se, rakastetaanko siellä ja ovatko lapset tärkeitä.
Valokuva Reetan perheestä talon portailla henkii pyhäaamun rauhaa.

- Lapsuus oli turvallista, rahaa ei liiaksi ollut, mutta opeteltiin iloitsemaan siitä, mitä oli.
Reetta kertoi myös seurakunnan Tähtitytöistä, jotka kokoontuivat seurakuntatalolla.

- Siellä haisi vanhurskaalle, haju oli sama kuin kirkossa.
1950-luvun Polvijärvellä kirkon kynnys oli matala. Jos kynnys olisi ollut korkea, vanhemmat olisivat varmasti nostaneet sen yli. Kirkkoon mentiin sunnuntaina, se kuului asiaan.

Reetasta tuli penkkiurheilija kun Kalevi Hämäläinen voitti olympiakultaa 50 kilometrin hiihdossa ja Veikko Hakulinen tuli toiseksi.
- Sinä iltana isä sanoi melkein kyynel silmässä, että eiköhän keitetä mitalikahvit. Ei koskaan muulloin juotu illalla kahvia, aina vain teetä.

Siitä alkoi Reetan tie urheilutoimitukseen.
Koulutytön lauantaipäinä toistui sama kaava. Kun tultiin koulusta, äiti sanoi, että nyt piirakoita tekemään, kaikki yhdessä. Ehkä äiti oli ehtinyt jo keittää puuron tai tehdä piirakan kuoritaikinan. Samalla innolla valmistuivat pullat ja bostonkakku sekä vielä uunin jälkilämmössä lihapaisti.

Elämän opetukset

Reetta kuvasi monia seminaareja ja koulutuspäiviä joihin hän oli osallistunut.
- Oli monenlaista opastajaa, miten elämänsä elää. Joissain koulutuksissa kerrottiin, että pitäisi löytää lapsi sisältään. Siis sisäinen lapsi. Pitäisi ymmärtää sisäistä lastaan. Elää lapsuus uudelleen, hyväksyä se pieni lapsi, tyttö ja poika itsessään. Tai sitten piti löytää sankari sisältään, voittaja minussa. ”Usko itseesi niin kaikki onnistuu. Sinussa elää voittaja ja sankari.”

Mutta Reetta kertoi, että silloin hänelle valkeni elämän todellisuus kun hän löysi ruumiin sisältään.
- Minulle on ollut oivallus löytää ruumis itsestäni! Kuolema on läsnä jo syntymähetkellä. Oman kuolevaisuuden tiedostaminen on pakottanut kysymään, millaisen jäljen haluan jättää toisten ihmisten elämään, millainen muisto minusta jää. Tai se on pakottanut kysymään, millaisen jäljen jätän ympäristöön. Ihmisen aika on rajallinen.

Naisten Pankki

Reetta toimii aktiivisesti Naisten Pankissa. Hän on Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja. Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima rahasto kehitysmaiden naisten tukemiseksi. Naisten Pankki tukee erityisesti naisten koulutusta ja pienyrittäjyyttä.
- Naisten Pankki on minulle rakas. Se tuo toivoa kehitysmaiden naisille. Samalla tavalla kuin koulutus on rakentanut suomalaisen hyvinvoinnin kivijalkaa, myös kehittyvissä maissa naisten koulutus on ensiarvoisen tärkeää.

Oikeastaan kirja osoittaa juuri sen, kuinka ihminen voi saavuttaa melkein mitä tahansa jos hän saa koulutusta. Reetta kertoo, että ratkaisevaa ei ole se minkä verran ihminen saa valtaa tai asemaa. Tärkeintä on sittenkin se, ruokkiiko pahaa vai hyvää itsessään, mille antaa elämässään vallan.
- Mikään ei synny pelkistä hyvistä aikeista tai pilvenhattaroista. Tarvitaan tekoja. Toivo muuttuu todeksi tekojen kautta. Työtä tekemällä löytyy myös yhteys toisiin ihmisiin.

Kuuntelijana
Reetta kertoi kirjastaan ”Tytön tie” Hämeenlinnan Naisten Pankin 5-vuotisjuhlassa. Kuuntelin Reetan kertomusta mielenkiinnolla. Kirjan olin lukenut jo aiemmin. Kirja on helppo lukea, siitä löytää paljon tuttua myös vanhempi tai nuorempi lukija. Reetta osaa kertoa, hän valloittaa kuulijansa. Minua jäi puhuttelemaan erityisesti tämä vertaus – ei sisäisestä lapsesta eikä sisäisestä sankarista, vaan –  sisäisestä ruumiista. Oman kuolevaisuuden tiedostaminen on olennaista. Millaisen jäljen minä jätän, aikaa voi olla paljon tai vähän? Juuri nyt on minun aikani jättää joku jälki.

Kuva ja teksti: Päivi Aikasalo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti