Pyhän Birgitan rukous

Herra osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan.
Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa.
Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.

Tähän Pyhän Birgitan (1303 – 1373)  rukoukseen kiteytyy kristityn elämän olennaisin kysymys. Olenko oikeassa paikassa, teenkö oikeita asioita, olenko siellä, missä Jumala minua tahtoo käyttää? Usein elämän valinnoissa kaikki vaihtoehdot näyttävät vaarallisilta tai pelottavilta.

Olin kesällä pyhiinvaelluksella Norjassa Pyhän Olavin reitillä kävelemässä Oslosta Trondheimiin. Matkan loppupuolella reitti ylitti Dovre-tunturialueen, ja tuolla tunturissa yhtenä majapaikkanani oli Fokstugu, retriittikeskus, joka majoitti myös pyhiinvaeltajia. Fogstugussa oli oma kappeli, jossa vietettiin joka päivä aamurukoushetki, laudes, ja iltarukous, completorio.

Oli aurinkoinen tyyni aamu, olin pakannut rinkkani ja tarkoituksenani oli jatkaa matkaa aamurukouksen jälkeen. Hyvästelin paikan emännän, Christianen. Hän kuitenkin kysyi minulta jotain. – Etkö haluaisi olla täällä vielä yhtä päivää. Usein lepo tekee pyhiinvaeltajille hyvää.

Olin jo vauhdilla menossa eteenpäin ja kohti Trondheimia. Pidin kyllä paikasta kovasti, mutta mieleni paloi jo muualle. Ajattelin, että tulisin tänne vaikka ensi vuonna uudelleen.

Ehkä Christiane kuitenkin näki minusta jotain sellaista, mitä itse en tiennyt. Hän pyysi minua hetken miettimään.
– Istu vaikka viideksi minuutiksi tuohon penkille ja kuuntele, mitä Jumala sinulle puhuu.

Istuin aurinkoiselle penkille. Minulla ei ollut aikataulua. Voisin hyvin jäädäkin. Mutta oikeastaan halusin jatkaa.

Mieleeni tuli Pyhän Birgitan rukous: Herra osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Minulla oli tämä rukous myös avaimenperänä rinkkaani kiinnitettynä. Lepääminen alkoi tuntua yhä mukavammalta. Aurinko paistoi silmiini ja kaukana näkyivät lumihuippuiset vuoret. Penkillä oli hyvä olla. Päätin jäädä.

Tuossa penkillä istuessani oivalsin jotain siitä, mitä on Birgitan rukouksen loppuosa: ... ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Jumalan tahto on juuri se, mikä on minun oman sisimpäni syvimmän kaipauksen kohde.

Jos olen löytänyt oman pohjimmaisen ja sydämestäni nousevan kaipauksen, se on juuri Jumalan tahto. Toisinaan olen vain pinnallisesti ohjattavissa, luulen tietäväni mitä tahdon, ohjaudun toisten toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kiireessäni en pysähdy kuuntelemaan vaan menen vauhdilla eteenpäin.

Tuosta ylimääräisestä lepopäivästä tuli yksi vaellukseni parhaista päivistä. Kävelin vuoristossa ilman rinkkaa, lepäsin varvikossa, tuuli suhisi korvissani ja aurinko lämmitti. Myös kaunis kappeli tarjosi paikan vain levätä.

En ollut elämäni suuren päätöksen edessä. Mutta ajattelen, että samalla tavalla omaa sisintään kuunnellen voisi tehdä myös ne oikeasti suuret ja pelottavat valinnat. Herra osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan…

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Kun ihminen vähä vähältä löytää oman syvimmän kutsumuksensa ja tehtävänsä, kaipauksensa kohteen, silloin Jumalan kuva ihmisessä kirkastuu.

Päivi Aikasalo